keskiviikko 14. toukokuuta 2014


Miun pienessä Joymari SHOPpissa omassa kivijalkakaupassani alkoi parisen viikkoa sitten Tuunin ja Lorun Pop Upit <3

Tänään herkutellaan Tuunin ihanuuksilla <3

Tuunin Tuija on aina ihaillut ja pitkään keräillyt vanhoja käsin tehtyjä tekstiilejä ja yritys saikin alkunsa ajatuksesta antaa näille ihanille ULLAKON AARTEILLE uusi elämä <3

Kysyinkin tänä aamuna Tuijalta, miten hänestä tuli yrittäjä ?

…ja näin Tuija kertoi….

Minulla oli ihana työ suomalaisen designin parissa, mutta kova palo omaan tekemiseen ja yrittäjän vapauteen. Isä oli yrittäjä ja isän siskot taitavia käsityöläisiä, sieltä varmaan se yhdistelmä on tullut

Olin ollut 10 vuotta kaupan alalla valmistumisen jälkeen ja sitten kun jäin äitiyslomalle niin oma luovuus sai taas tilaa ja rupesin tekemään tyynyjä ja laukkuja näistä ihanista ullakon aarteista.

Ensimmäinen tuote oli tyyny valkoisista pitsilakanoista ja myin niitä alkuun vain Etsyn kautta ulkomaille

Siitä pikkuhiljaa on valikoima kasvanut ja uskaltauduin lähteä myös myyntitapahtumiin ,joista sain jälleenmyyjä kontakteja. Viimeisin iso askel on osuuskunta MadeBy Helsinkiin liittyminen, meillä on liike helsingin keskustassa ja verkkokauppa madeby.fi








Tervetuloa ihastelemaan ja soppailemaan Ullakon aarteita SHOPpiini <3 , niin rupatellaan lisää !

Miusta on niiiin ihanaa tuntea henkilö tuotteiden takana ja monet asiakkaistani aina kysyykin kuka tän tuotteen tekee ! 
On ihanaa kertoa ; Ystäväni Tuija <3 ….hih joka inhoaa myös selleriä ! Ehkä tuon sellerin jätän kuitenkin kertomatta….

SHOPpi on avoinna tällä hetkellä vain keskiviikkona ja torstaina 9-17 <3
ja sopimuksen mukaan ! 

Ihanaa päivää <3

Sii juu suun :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pssssst, seisothan sanojesi takana aina omalla nimelläsi :)

Kiitos ihanasta viestistäsi !